Raimo Korhonen Toisinaanajattelija

Suurta huijausta!

Kaksi vanhempaa mieshenkilöä kohtaa postilaatikkorivistöllä ja syntyy keskustelua.

  • Kuulin, että olet ostanut uuden auton.
  • Joo, tuli ostettua.
  • Minkäslainen se sitten on?
  • Noo… ihan tavallinen, Honda.
  • Mennäänkös katsomaan sitä?
  • Mennään vaan, tuolla se on tallissa.

Ja tallissa sanoo ensimmäinen kaveri: Eihän se mikään Honda ole, sehän on Mitsubishi.

  • Hyvähän sinun on sanoa, kun sinulla ei ole tekohampaita.

Tämän tyyppistä on keskustelu yhteiskuntasopimuksestakin: tällä saadaan Suomi nousuun… no miten se nyt niin toimisi… kyllä se parantaisi yritysten kilpailukykyä… olisi vain tulonsiirto palkansaajilta sijoittajille… hyvähän sinun on sanoa, kun olet oppositiossa.

Suomen tilanne on kaksijakoisen ongelmallinen. Toisaalta tuotanto laskee ja työttömyys on suhteellisen korkealla (ei kuitenkaan niin korkealla kuin pahimpaan lama-aikaan 90-luvulla), toisaalta monilla yrityksillä menee hyvin. Työssä olevilla menee melko hyvin, palkkasumma kasvoi.

Kokonaiskuva kilpailukyvystä on tilastojen valossa aika synkkä, mutta toisaalta on yleiskuvasta poikkeavia esimerkkejä siitä, että kilpailukykyä on. Mersuja kannattaa tehdä ja myydä Saksaan. Valmet Automotivella on tehdas myös Saksassa, mutta täällä Uudessakaupungissa niitä Mersuja vaan tehdään. Turussa tehdään laivoja saksalaisille, jotka varmasti osaavat laskea, missä kannattaa mitäkin tehdä. Jne.

Investointien puute on todellinen ongelma, ilman niitä ei uusia työpaikkoja synny. Vaikein kysymys on, mitä  tehdä, että investoinnit saataisiin liikkeelle. Mutta yhteiskuntasopimuksella tarjottu palkanalennus ei ole ratkaisu, sillä rahaa yrityksillä on, viime vuonna jaettiin osinkojakin yli 10 miljardia ja lainarahaa saa lähes nollakorolla.

Muistamme, että edellinen hallitus jo lahjoitti yhteisöveron alennuksena 800 miljoonaa – tarkoitus oli, että investoinnit lähtisivät käyntiin ja työllisyys paranisi. Tulos: 800 miljoonaa lisää osinkoja. Miksi siis kolehti yrityksille? Narulla ei voi työntää!

Sosiologina olen tottunut ajattelemaan jakautumia, esim. kuuluisaa Gaussin käyrää. Se kuvaa myös yritysmaailmaa: käyrän toisessa päässä on yrityksiä, joilla menee hyvin, maksetaan huippuosinkoja. Käyrän keskellä on suuri joukko yrityksiä, joilla menee, tavallisesti. Sitten käyrän toisessa päässä on sitten yrityksiä, joilla menee huonosti. Nyt tämä hehtaaripyssymalli, jota yhteiskuntasopimukseksi kutsutaan, tarjoaa auttavaa tulonsiirtoa palkansaajilta näille KAIKILLE yrityksille. Normaaliajattelua olisi tietysti se, että autetaan niitä, joilla on vaikeuksia. Ei niitä, joilla muutenkin menee hyvin.

Tietysti on tukipolitiikan ikuinen dilemma: tuetaanko niitä, joilla menee huonosti vai niitä, joilla on parhaat mahdollisuudet menestyä? Edellinen hallitus tuki menestyjiä 800 miljoonalla, joten sitä on kokeiltu.

Yksittäiset menestystapaukset kertovat sen, että Suomessa voi tuottaa kannattavasti, ne jotka osaavat, tekevät. Ne jotka eivät osaa, ruikuttavat. Onneksi näitä menetystapauksia on, mutta enemmän pitäisi olla.

Niin, yhteiskuntasopimus… Ilmaisun isä on Jean Jacques Rousseau, jonka contrat social ei suinkaan ollut mikään työntekijöiden palkanalennussopimus, vaan yleinen tahto elää rauhassa oikeusvaltiossa. Nykyinen esitys… huijausta siis.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat